22 helmikuuta, 2020

Meillä on pentuja !!

Kotilinnun S-pentue on syntynyt ūüíó   7 ruskeaa pentua, 5 urosta ja 2 narttua.
Kaikille pennuille on koti tiedossa. ūüíô
Lisää pennuista löytyy pentuja-sivulta.

Tässä linkki pentukuviin.


31 tammikuuta, 2020

Meerillä onnistunut jahtikausi !!





Tänään päättyi Meerin (Jälkijäärän Eeva) ensimmäinen varsinainen metsästyskausi ja komeasti päättyikin - peurapukki saatiin kumoon ajon päätteeksi.

Meeri on osoittanut kaudella kykynsä oivana metsästyskoirana. Kaudella on Meerin ajoista kaadettu lähes 20 peuraa tai kaurista. Ikää on vasta puolitoista vuotta.
Kaatojen lisäksi on ollut hienoja ajoja ja hyviä tilanteita lukuisia.

Hyvän koiran kanssa on hienoa metsästää.

Peura saatiin "talteen"


Kerttu suoritti onnistuneen jäljestyksen metsästyksen päätteeksi ilta myöhään.

08 tammikuuta, 2020

Jahtikoiran alkeita opettelemassa





K. Rymyroope "Sulo"
(Tintenfass L'ukkari - K.Jalokivi)
pääsi pienimuotoiseen fasaanijahtiin
(3 pudotusta) ja oli isännän mukaan toiminut oikein mallikkaasti :)
Viimeinen pudotus oli ollut haavakko, jota oli pit√§nyt my√∂s jonkun verran etsiskell√§, ja sen verran oli el√§v√§ lintu aiheuttanut h√§mmennyst√§, ett√§ sille piti pari kertaa haukahtaa ūüėĄ
Isännän kannustamana haavakkokin tuotiin sitten hyvin perille.
Ik√§√§ Sulolla on 11 kk, varsin mallikas noutajanalku ūüíõ

23 syyskuuta, 2019

Alma mejän SM kakkonen !!

Viikonloppuna Pöytyällä ratkottiin metsästyskoirien jäljestyksen Suomen mestaruus 2019. Kotilinnuista kisaan osallistuivat Alma viime vuoden mestarina ja Kotilinnun Erämies "Nestori" piirinmestaruuskokeen perusteella.
Nestori osallistui lauantain karsintaan. Se oli harmittavasti karsinnan 7. ja ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt koira ja palkittiin perinteisellä "Itkumaljalla".

Sunnuntain finaalissa Alma suoritti erinomaisen lähes virheettömän jäljestyksen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt aivan voittoon asti, vaan tasapisteillä (49 pistettä) Alma jäi kakkoseksi.

Kuvassa SM-kokeen kärkikolmikko ja tuomari Satu Savolainen-Pulli.



Kuvassa Nestori ja ohjaaja Kari Grönman

Mejä-kausi 2019 on kaikkiaan ollut Kotilinnuilla erinomainen.

Arvokokeissa koirat ovat suorittaneet hienoja tuloksia varsin laajalla rintamalla:

Auran tuopista tuli Kotilinnuille kolmoisvoitto, K. Jalokivi 1., K. Niiskuneiti 2. ja K. Erämies 3.

Ruotsissa käydyssä noutajien pohjoismaisessa kisassa oli kolme Kotilinnun koiraa joukkueessa; K. Erämies, K. Kuunvalo ja K. Jalokivi.

Satakunnan piirinmestaruuskokeessa Kotilinnuille kolme ensimmäistä sijaa ja vielä meidän Kerttu neljäntenä.

Noutajien Suomenmestaruuskoe oli myös menestys - neloisvoitto. K. Jalokivi 1., K. Erämies 2., K. Idoli 3. ja K. Diiva 4. !!

Ja sitten vielä Alma (K. Diiva) SM-kokeessa hopealla tasapisteillä voittajan kanssa ....

Lisäksi uusia valion arvoja: Kotilinnun Nalle Puh FI JVA, Kotilinnun Onnentähti FI JVA, meidän Kerttu FI JVA SE JVA, Kotilinnun Kuunvalo SE JVA, Kotilinnun Erämies SE JVA.

Ja vielä mikä hienointa, monta hyvää jäljestäjää, metsästyskoiraa ja myös muiden lajien harrastajaa on kasvamassa.
Labradori on koira, joka hyvin mielellään tekee "töitä" omistajansa kanssa yhdessä. Toki se vaatii siihen koulutusta, mutta palkitsee sitten monin kerroin, kun tehtävät onistuu.

On hienoa, että jaksatte harrastaa koirienne kanssa.

15 syyskuuta, 2019

Lyylistä noutajien jäljestyksen Suomen mestari ...

Noutajien mej√§mestaruus ratkottiin t√§n√§√§n Eurajoella varsin m√§r√§ss√§ ja sateisessa keliss√§. Kokeen nelj√§ parasta oli Kotilintuja, meid√§n Lyyli ūüíõ voitti , 48p, Nestori (K.Er√§mies) oli toinen 47p, kolmas Iiro (K.Idoli) 46p ja nelj√§s meid√§n Alma 45 pisteell√§. Kuvassa my√∂s kokeen ylituomari Katri Laaja.

09 syyskuuta, 2019

Nestori Alman seuraksi SM-mejään


Kovatasoinen Satakunnan mejän piirinmestaruus käytiin viikonloppuna Karvialla. Tuomarina oli Jyrki Rasinpää. Kokeessa oli vahva Kotilinnun edustus kuten kuvasta näkyy. Eikä tuloksiakaan voi moittia. Alma (K. Diiva) uusi viime vuotisen piirinmestaruuden täysillä pisteillä VOI1 50p. Kokeessa toiseksi tuli K. Erämies (Nestori) VOI1 49p. Kolmas oli Lyyli (K. Jalokivi) VOI1 49p. Ja hienosti neljäntenä Kerttu (Mistybay's Hunting Queen) myöskin VOI1 ja 49p. K. Idoli (Iiro) kuudes tuloksella VOI1 44p.
Kahden viikon päästä Pöytyällä pidettävään SM-kokeeseen pääsee tänä vuonna kaksi edustajaa Satakunnasta. Alma pääsee viime vuoden mestarina mukaan ja toisen paikan saavutti siis Nestori pm-kokeen toisella sijalla.

Kertun koeviikonloppu oli kaikkiaan hyvin onnistunut. Lauantaina se osallisuti Jurvassa nome-b kokeeseen. Tuloksena kauden toinen ALO1-tulos ja näin Kerttu pääsee osallistumaan seuraavaksi AVO-luokkaan.

30 elokuuta, 2019

Uusia Ruotsin jälkivalioita !!!

Kotilinnun Kuunvalo (Luumu) jäljesti eilen Ruotsissa kokeessa hienon 1-tuloksen ohjaajansa Liisan kanssa ja näin Luumusta tuli SE JVA.
Samassa kokeessa jäljellä olivat myös Kotilinnun Erämies (Nestori), joka Karin ohjaamana suoritti lähes täydellisen jäljestyksen ja sai myös 1-tuloksen ja tittelin SE JVA.

Vielä meidän Kerttukin pääsi jäljelle, eikä vähempää kuin 1-tulos hänellekin ja SE JVA.

Reissumme jatkuu Ruotsissa kohti Torsbyt√§, jossa viikonloppuna kisataan Noutajien Pohjoismainen joukkue mej√§mestaruus NVM 2019. Kotilintulaisia joukkueessa on  t√§ll√§ kertaa K. Kuunvalo, K. Er√§mies ja K. Jalokivi.

19 elokuuta, 2019

Auran Tuopista "Poika" kotiin !!


Auran Nuuskut järjestivät viikonloppuna Oripäässä perinteisen Auran Tuoppi mejä-kokeen. Kokeen voittaja-luokassa oli erinomianen Kotilinnun edustus. Kokeen kärkikolmikko on yllä olevassa kuvassa.
Vasemmalla Kotilinnun Niiskuneiti (Hilla) ja Lasse Kasen, VOI1 48 p. Keskellä Kotilinnun Erämies (Nestori) ja Kari Grönman, VOI1 48p. Ja vielä Ari Lyylin kanssa VOI1 49p.

Auran Tuopin kiertopalkinto on sitkeästi pysynyt Kotilinnun hallussa. Tämä oli jo 7. peräkkäinen kerta. Nestori oli ykkönen 2013. Seuraavaksi meidän Alma oli ykkönen neljä vuotta ja nyt Lyyli on ollut ykkönen kaksi viimeistä vuotta.




Lis√§ksi Kotilinnun Nalle Puh (Veikko) j√§ljesti Jari L√§hteen ohjaamana kolmannen VOI1 tuloksen 41p. Veikosta tuli n√§in - FI JVA !! Hyv√§ Veikko, Jari ja Anna ūüĎŹ




Kokeen AVO-luokkaan osallistua myös Kotilinnun Kesäheinä (Hellu) omistajansa Tiina Virtasen ohjaamana. Tuloksena koiran ensimmäisestä mejä-kokeesta AVO0.

29 heinäkuuta, 2019

Kerttu JVA !!




Kerttu (Misty Bay´s Hunting Queen) j√§ljesti t√§n√§√§n Salon Muurlassa j√§rjestetyss√§ mej√§-kokeessa kolmannnen VOI 1 tuloksen hienoilla pisteill√§ 48 ja saavutti FI JVA tittelin. 
Kerttu on osoittanut, että nenä toimii myös tässä lajissa erinomaisesti. Valioitumiseen riitti tasan viisi koetta ja VOI-luokan kaikista kolmesta kokeesta tänä kesänä 48 pistettä.