Näytetään tekstit, joissa on tunniste MEJÄ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MEJÄ. Näytä kaikki tekstit

21 syyskuuta, 2021

Kertun hieno mejä-kausi huipentui SM - hopeaan !

Metsästyskoirien jäljestämisen SM-koe on käyty viikonloppuna Korpilahden Surkeella. 19 koiran karsaintaan osallistui Satakunnan kennelpiirin edustajana meidän Kerttu (Misty Bay's Hunting Queen). Karsinnassa oli mukana myös kaksi Kotilinnun koiraa, veljekset K. Reissumies ja K. Ruutiukko.
Karsinta käytiin lauantaina. Se oli erittäin kovatasoinen. Finaaliin pääsyyn tarvittiin peräti 49 pistettä. Reissumies jäljesti tuloksen VOI1 46 pistettä ja Ruutikukko VOI1 41 pistettä.
Kertun tulos oli VOI1 49 pistettä ja sillä karsinnan 4. Finaaliin pääsi kaksi noutajaa, kaksi mäyräkoiraa ja kaksi spanielia.

Finaalissa Kerttu jäljesti karsinnan tapaan virheettömästi tapahtumien osalta, mutta ensimmäisellä osuudella ollut vastustamaton puolukkakangas sai Kertun pysähtymään jäljellä muutaman kerran. Näistä pistemenetys ja tulos VOI1 49 pistettä ja hopeamitali kaulaan.

12 syyskuuta, 2021

Noutajien Mejä-Mestari 2021 selvillä !!

 

Noutajien mejä-mestaruuskoe käytiin tänään Hollolassa. Tuomarina oli Minna Vornanen (kuvassa oikealla). Kisan ykköseksi jäljesti tänä vuonna Kotilinnun Erämies (Nestori) tuloksella VOI1 50 pistettä. Kakkosena oli meidän Lyyli (Kotilinnun Jalokivi). Myös Lyyli jäljesti täydet pisteet - VOI1 50p. Eikä huonosti mennyt meidän Kertullakaan (Misty Bay's Hunting Queen). Kerttu oli kisan kolmas ja tulos VOI1 49p.

05 syyskuuta, 2021

Kotilintuja mejän SM-kokeeseen !!

Tänään käytiin mejän  piirinmestaruuskokeet Pohjois-Hämeen ja Suur-Savon kennelpiireissä.
Molemmista saatiin hienoja uutisia. Pohjois-Hämeen mestaruuden voitti K. Reissumies (Ropi) ohjaajanaan Eeva-Maria tuloksella VOI1 48 pistettä.
Suur-Savon mestaruuden nappasi K. Ruutiukko ohjaajanaan Pertti. Ukon tulos VOI1 46 pistettä.

Loistavat tulokset nuorilta veljeksiltä. Molempien kausi jatkuu parin viikon päästä Surkeella SM-kokeessa.

Ropi ja Eeva-Maria

 
Ukko, Pertti ja tuomarina toiminut Markku Hassinen

29 elokuuta, 2021

"Hyvin me taas vedettiin"




Kyllä nyt kelpaa poseerata, kun  saatiin oikein kaksois-voitto jäljestyksen pm-kokeesta. Tulokset oli ihan huippua, meiltä jäi vain yksi piste metsään.

Nyt katseet uusiin koitoksiin - kausi on vielä kesken ....

Karviassa mejän PM-koe


Tuttuun tapaan tänään käyty mejän piirinmestaruuskoe oli erittäin kovatasoinen ja voittoon tarvittiin täydet 50 pistettä.
Ykköseksi jäljesti tänään Kerttu VOI1 50p. Toinen oli Lyyli VOI1 49p. ja kolmas Nestori VOI1 49p.
Kokeen tuomarina oli Janne Vuorinen.
Kokeen viides oli Kotilinnun  Onnentähti. Tähden tulos tänään VOI1 42p.


 

17 elokuuta, 2021

Mejän tuloskatsausta ...

 

Veera ja Ulpu jäljellä




Meidän Lyyli jäljesti kauden toisen kokeensa 25.7. Kemiössä. Kuivassa ja kuumassa kelissä Lyyli suoritti hienon jäljestyksen, tuloksena VOI1 49p. K. Erämies jäljesti VOI1 46p.

Orivedellä 21.7. K. Reissumies VOI1 48p.

Porissa pidettiin 8.8. Satakunnan noutajien koe, jossa oli useita Kotilinnun koiria mukana.
K. Aito Ulpukka jäljesti toisessa kokeessa AVO1 tuloksen ja 44p. Ulpu siirtyy VOI-luokkaan. K. Rentunruusu oli ensi kertaa kokeessa ja tuloksena AVO0.
VOI-luokassa K. Erämies teki TÄYDELLISTÄ työtä, VOI1 50p. Meidän Kerttu myös lähes täydellistä työtä, VOI1 49p. K. Onnentähti VOI1 45p. ja K. Quumapoika VOI1 44p.

Mikkelissä 8.8. K. Ruutiukko VOI1 47p.


04 heinäkuuta, 2021

Viikonlopun (huippu)tulos-katsaus !!

Ropi (K. Reissumies)

Tänään on jälleen jäljestetty loistavia tuloksia mejä-kokeissa. Parkanossa pidetyssä kokeessa Hilla (K. Niiskuneiti) teki uransa parhaan suorituksen Lassen ohjaamana ja tuloksena oli VOI1 49p.
Samassa kokeessa Lenni (K. Neliveto) teki myös hienoa työtä ja Ainon ohjaamana tulos VOI1 47p.

Sastamalassa Sammaljoella pidetyssä kokeessa Ropi (K. Reissumies) jäljesti kolmannen VOI1 tuloksensa ja pisteet huimat 49. Erinomainen suoritus 2-vuotiaalta koiralta Eeva-Marian ohjaamana.
Samassa kokeessa Iiro (K. Idoli) jäljesti Tommin ohjaamana niinikään VOI1 tuloksen ja pisteitä 48.

29 lokakuuta, 2020

Uusi FI JVA

 

  Kuvassa tuorein Kotilinnun FI JVA K.Neliapila 💖

  Kiitos Acke Viivin kouluttamisesta ja kokeisiin 

  viemisestä 😊

  Viivi toimii myös käytännön jäljestyksessä, 

  missä onkin riittänyt töitä tälle syksyä.

  Viivi on yhteisomistuksessa Acke Holmbergin 

  kanssa ja asuu Acken luona Kemiössä.  

  





14 syyskuuta, 2020

Lyyli uusi noutajien mejä-mestaruuden !!!


Noutajien suomen mestaruudesta jäljestettiin viikonloppuna Laihialla. Lyyli (K. Jalokivi) oli kokeessa puolustamassa viime vuotista mestaruutta ja hyvin puolustikin. Todella tasaisessa kisassa Lyyli nappasi voiton tuloksella VOI1 48 pistettä. Neljän parhaan koiran tulos oli sama.

Lyylin suorituksen arvoa nostaa hyvin harvinainen häiriötilanne jäljestyksen aikana. Heti ensimmäisen kulman jälkeen jäljen sivussa noin 20 metrin päässä oli hirvikoiran seisontahaukussa iso hirvisonni. Nämä siirtyivät sivummalle ja Lyyli tarkkaili ja haisteli hetken tilannetta jatkaen sen jälkeen omaa tehtäväänsä ohjaajan puuttumatta tilanteeseen mitenkään.

On se vaan rautainen jäljestäjä 💖



Kuvassa Lyylin ja Arin lisäksi ylituomari Tuula Svan.

07 syyskuuta, 2020

Mejän piirinmestari selvillä ...

Alma kuvassa kesällä 2020

 

 

Satakunnan Kennelpiirin mestaruuskoe pidettiin Porissa nyt viikonloppuna.

Koe pidettiin meidän osalta vähän haikeissa tunnelmissa - Alman (Kotilinnun Diiva) hieno jäljestys-ura päättyi tähän kokeeseen. Eikä huonosti päättynytkään, tuloksena VOI1 tulos ja 48 pistettä. Toki se ei kovassa seurassa riittänyt kuin 4. sijaan.

Piirinmestaruuden voitti Lyyli (K. Jalokivi) VOI1 50p, toiseksi tuli Nestori (K. Erämies) VOI1 49p. ja kolmas oli Iiro (K. Idoli) VOI1 49p.

28 kesäkuuta, 2020

Hieno mejä-tulos tänään Äetsästä !!


Kotilinnun Reissumies "Ropi" (1vee) jäljesti tänään Eeva-Marian ohjaamana toisessa AVO-luokan kokeessaan 1. tuloksen - täydet 50 pistettä !



Hyvä Te ;)







19 elokuuta, 2019

Auran Tuopista "Poika" kotiin !!


Auran Nuuskut järjestivät viikonloppuna Oripäässä perinteisen Auran Tuoppi mejä-kokeen. Kokeen voittaja-luokassa oli erinomianen Kotilinnun edustus. Kokeen kärkikolmikko on yllä olevassa kuvassa.
Vasemmalla Kotilinnun Niiskuneiti (Hilla) ja Lasse Kasen, VOI1 48 p. Keskellä Kotilinnun Erämies (Nestori) ja Kari Grönman, VOI1 48p. Ja vielä Ari Lyylin kanssa VOI1 49p.

Auran Tuopin kiertopalkinto on sitkeästi pysynyt Kotilinnun hallussa. Tämä oli jo 7. peräkkäinen kerta. Nestori oli ykkönen 2013. Seuraavaksi meidän Alma oli ykkönen neljä vuotta ja nyt Lyyli on ollut ykkönen kaksi viimeistä vuotta.




Lisäksi Kotilinnun Nalle Puh (Veikko) jäljesti Jari Lähteen ohjaamana kolmannen VOI1 tuloksen 41p. Veikosta tuli näin - FI JVA !! Hyvä Veikko, Jari ja Anna 👏




Kokeen AVO-luokkaan osallistua myös Kotilinnun Kesäheinä (Hellu) omistajansa Tiina Virtasen ohjaamana. Tuloksena koiran ensimmäisestä mejä-kokeesta AVO0.

29 heinäkuuta, 2019

Kerttu JVA !!




Kerttu (Misty Bay´s Hunting Queen) jäljesti tänään Salon Muurlassa järjestetyssä mejä-kokeessa kolmannnen VOI 1 tuloksen hienoilla pisteillä 48 ja saavutti FI JVA tittelin. 
Kerttu on osoittanut, että nenä toimii myös tässä lajissa erinomaisesti. Valioitumiseen riitti tasan viisi koetta ja VOI-luokan kaikista kolmesta kokeesta tänä kesänä 48 pistettä.



05 toukokuuta, 2019

Koekaudet avattu ...

Sekä mejässä että nome-puolella on koekaudet saatu avattua. Tänään Sastamalan Sammaljoella pidettiin mejä-koe, jossa oli VOI-luokassa edustettuna neljä Kotilinnun koiraa.
Tulokset olivat kauden avauksessa vakuuttavia: Kotilinnun Idoli ja Kotilinnun Kuunvalo jäljestivät "peuralandiaksi" kutsutuissa maastoissa VOI 1 tulokset ja 48 pistettä. Meidän Lyyli sai niin ikään VOI 1 tuloksen 47 pistettä ja sokerina pohjalla Alma VOI 1 ja täydet 50 pistettä.

Kerttu oli samaan aikaan Laukaassa WT-kokeessa, jossa kaksipäiväisissä kokeissa tuli hyviä onnistumisia usealta rastilta, mutta joukkoon mahtui myös osalta rasteja 0-tuloksia.

23 syyskuuta, 2018

SE ON SIINÄ ... JM-18

💗 ALMA 💗 on mejän suomenmestari 2018 täydellä 50 p suorituksella. Alma oli myös karsinnan paras, 48 pisteellä. Tuntemukset on uskomattomat ja kiitollisuus siitä, että saa omistaa näin upean koiran, on syvä. Kuvassa Arin ja Alman kanssa finaalin ylituomari Pasi Kemppainen.
Kiitos kaikille meitä matkan varrella tsempanneille ja mejän saloihin opastaneille harrastuskavereille ja ystäville, ilman teitä tämä päivä olisi jäänyt kokematta.

16 syyskuuta, 2018

Noutajien Mejä-mestaruus jälleen Kotilinnulle !

Kovatasoinen noutajien mejä-mestaruus ratkottiin tänään Perniössä. Kisan voitti Kotilinnun Erämies (Nestori) hienolla 50 pisteen suorituksella. Ohjaajana toimi Kari Grönman. Loistava suoritus kokeneelta koirakolta. Kari ja Nestori kuvassa vasemmalla.
Kisassa oli vahva Kotilinnun edustus, kuudesta koirakosta neljä oli Kotilintuja. Kisaan päästäkseen tämän kesän kolmen kokeen keskiarvon tuli olla 49,33.
Neljänneksi tuli K. Jalokivi ( Lyyli) 47p, viides oli K. Kuunvalo (Luumu) 45p ja kuudes K. Idoli (Iiro) 23p. Iiro oli viikolla kolmella eri käytännön jäljestyksellä ja taisivat nämä vaikuttaa sen verran, että tuore sorkan haju vei Iiron tällä kertaa mennessään.
Tämä oli viides kerta, kun kyseisen kisan voittaja on Kotilintulainen  💛

26 elokuuta, 2018

Kotilinnuille erinomaisia mejä-tuloksia !!



Tänään on ollut Kotilinnuilla huikeita suorituksia metsässä 💚
Oikealla kuvassa oleva K.Nalle Puh "Veikko" nuuskutteli Virttaalla itselleen AVO1-tuloksen ja luokan parhaan tuloksen, 47 pisteellä.
Auran Tuopista kisattiin kolmen Kotilinnun voimin,
ja meidän Lyyli sen voitti itselleen täydellä 50 p suorituksella 😍
Alma nuuskutteli 48 p edestä ja K.Kuunvalo "Luumu"
VOI1 ja 46 p.
Tämä on kuudes vuosi peräkkäin, kun Auran Tuoppi-kiertopalkinto on Kotilintulaisten hallussa.
Vuonna 2013 K.Erämies "Nestori", 2014-2017 meidän Almalla ja nyt Lyyli, aika huikeeta 😌

Ja sokerina pohjalla, ensimmäisessä kokeessaan tänään Nakkilassa ollut K.Onnentähti "Tähti", ei jättänyt metsään yhtään pistettä, vaan AVO1 ja täydet 50 pistettä 💙

Isot Onnittelut kaikille ja nöyrä kiitos kasvattajalta kun harrastatte karvakamujenne kanssa. Siitä ne nauttii !!

12 elokuuta, 2018

Nyt on syytä Juhlaan !!

Suomen joukkue on voittanut Pohjoimaisen mejä-mestaruuden Norjassa tänään. Voitto on melko harvinainen, edellinen voitto on vuodelta 2012 ja tämä oli kait ensimmäinen voitto muualla kuin Suomessa. Eikä se mitään, mutta joukkueessa oli hyvin vahva Kotilinnun edustus. Joukkueen viidestä koirasta oli neljä Kotilintua, ja kaikki saivat ykkös-tuloksen. Uusia Norjan valioita tuli Iirosta (Idoli) ja Lyylistä (Jalokivi). Alma (Diiva) ja Nestori (Erämies) ovat jo Norjan valioita.

09 elokuuta, 2018

Kotilinnun koirat matkalla Norjaan ...

Norjassa lähellä Trondheimia käydään tänä vuonna noutajien pohjoismainen mejän joukkue-mestaruuskoe. Viiden koirakon joukkueessa on neljä Kotilinnun koiraa; Diiva, Erämies, Idoli ja Jalokivi. Matkan aloitimme tänään Vaasasta ja Norjaan saavutaan huomenna. Koe käydään tulevana sunnuntaina 12.8.

Vas. Acke ja Iiro, kesk. Ari Alma ja Lyyli ja oik. Kari ja Nestori.