04 tammikuuta, 2023

Miinan pennut 5 viikkoa !!

 


5-viikkois kuvia pennuista löytyy tämän linkin takaa.

Metsästyslinjaisia pentuja syntynyt yhdistelmästä Jummi-Jammin Bollinger - Kulteen Baron.

TÄLLÄ HETKELLÄ KAIKILLE PENNUILLE ON KOTI TIEDOSSA.

Tarkemmat tiedot pentueesta löytyy pentuja-sivulta.

22 joulukuuta, 2022


 

05 lokakuuta, 2022

Kertun ja Meerin pennut

 



Pennut kasvavat ja touhu lisääntyy.

Tässä linkki pentukuviin (5 viikkoa)

14 syyskuuta, 2022

Palkintosijoja Kotilinnun koirille noutajien mejä-mestaruudessa

 Noutajien mejä-mestaruus ratkottiin Salon Perniössä tänä vuonna. Kisassa oli neljä Kotilinnun koirakkoa; Kotilinnun Erämies, Kotilinnun Jalokivi, Kotilinnun Reissumies ja Kotilinnun Niiskuneiti.
Kovatasoisessa kokeessa voiton vei tällä kertaa Vimpulan Dominica VOI1 49p. Toiseksi sijoittui K. Erämies VOI1 48p. ja kolmas oli K. Jalokivi VOI1 48p. Hienosti jäljesti myös K. Reissumies, sijoitus oli 4. ja tulos VOI1 47p.
K. Niiskuneiti joutui valitettavasti keskeyttämään hyvin alkaneen jäljestyksen. Ensimmäisen osuuden aikana Hilla sai hengitysteihin jotakin vierasta eikä siitä riittävän nopeasti palautunut. Ohjaajan tehtäväksi jäi kokeen keskeyttäminen. Myöhemmin samana päivänä tilanne palautui ennalleen - hyvä niin.


05 syyskuuta, 2022

Tuloskatsaus

 NOME-B

Kotilinnun Aito Ulpukka Salo 27.8.22 ALO1. Ulpun toinen koe ja hienosti 1-tulos Veeran ohjaamana.
Meidän Miina (J-J. Bollinger) Pöytyä 9.7.22 ALO2 Pirjon ohjaamana.

NOWT

Kotilinnun Aamulento Orimattila 16.7.22 ALO1 81p. Sannan ohjaamana.


MEJÄ

Ropi ja Eeva-Maria

Lajin pm-kokeet käyty ympäri suomen. Yksi Kotilinun edustaja lähtee Pudasjärvellä pidettävään kaikkien rotujen sm-kokeseen. Pohjois-Hämettä edustava Kotilinnun Reissumies voitti siellä pm-kokeen hienolla tuloksella VOI1 49p. Eeva-Marian ohjaamana. Ropi puolusti edellisen vuoden piirinmestaruutta ja lunasti paikan sm-kokeeseen jo toista kertaa.

Varsinais-Suomessa oli myös tiukka pm-koe. Siellä Kotilinnun Niiskuneiti oli kakkonen samalla tuloksella voittajan kanssa, VOI1 49p. Hilla oli Lassen kanssa ensi kertaa pm-kokeessa ja meni aivan erinomaisesti. Kokeessa oli mukana myös Kotilinnun Neliapila, joka oli lunastanut paikkansa kokeeseen tämän vuoden hyvillä tuloksilla. Tällä kertaa Viivin vei mennessään riistan hajut ja yhdellä hukalla tulokseksi tuli Acken ohjaamana VOI2 35p.

Pohjois-Karjan piirissä jäljesti Kotilinnun Usko Pois niinikään kakkoseksi hienolla tuloksella VOI1 47p. Markku on ohjannut 2-vuotiaan Jawan tällä kaudella hienoihin tuloksiin.

Etelä-Savossa Kotilinnun Ruutiukko oli myös kakkonen tuloksella VOI1 43p. Pertti pääsi kokeeseen edellisen vuoden mestarina, mutta nyt ei Ukko päässyt aivan uusimaan voittoaan.

Satakunnassa ikämies Kotilinnun Erämies oli toinen. Nestori harhautui riistan jäljille matkalla ja otti hukan. Edellinen hukka on Nestorille tullut vuonna 2014 !









Ensi viikonloppuna käydään noutajien mestaruuskoe Perniössä. Siellä on vahva Kotilinnun edustus. Kisan seitsemästä osallistujasta on neljä Kotilinnun koiraa. Mukana ovat vuoden 2021 mestari Kotilinnun Erämies, Kotilinnun Jalokivi, Kotilinnun Reissumies ja Kotilinnun Niiskuneiti. Näistä kakksi viimeksi mainittua pääsivät ensimmäistä kertaa tähän varsin kovatasoiseen kokeeseen.
Toivotaan kaikille hyvät tuurit matkaan !!


10 heinäkuuta, 2022

Kyllä nyt hymyilyttää ...



Kotilinnun Niiskuneiti "Hilla" jäljesti tänään Lassen ohjaamana Karviassa uransa ensimmäisen täyden pistepotin VOI1 50 pistettä !!

Hillan hyvä nenä ja koirakon ahkera harjoittelu on tuottanut tulosta.

Samaisessa kokeessa mejä-kautensa aloitti myös kokenut Kotilinnun Erämies "Nestori" Karin ohjaamana ja tulos oli taattua VOI1 49 pistettä.


Hyviä uutisia kuuluu myös Kuhmosta. Siellä Kotilinnun Neliapila "Viivi" niin ikään aloitti kautensa hienolla suorituksella Acken ohjaamana - VOI1 47 pistettä.
Kotilinnun Usko Pois "Jawa" s.-21 jäljesti Markun ohjaamana toisessa VOI-luokan kokeessaan tuloksen VOI1 42 pistettä.

13 kesäkuuta, 2022

TULOSKATSAUSTA ....

 MEJÄ

K. Usko Pois (Jawa) s. -21
AVO1 47p. Liperi 29.5., AVO2 38p. Ruokolahti 4.6., AVO1 49p. Lappeenranta 5.6.
VOI1 46p. 12.6.

K. Reissumies (Ropi)
VOI1 48p. Ylöjärvi 29.5. ja VOI1 49p. Orivesi

K. Ruutiukko (Ukko)
VOI1 45p. Taipalsaari 15.5 ja VOI1 48p. Mikkeli

K. Niiskuneiti (Hilla)
VOI1 47p. Pori 8.6.

Meidän Lyyli (K. Jalokivi)
VOI1 49p. Pori 8.6.

Meidän Kerttu (M-B Hunting Queen)
VOI1 49p. Ilmajoki 22.5.


NOME-B

Meidän Miina (J-J. Bollinger)
ALO2 Tampere 4.6. ja ALO2 Lokalahti 11.6.

K. Aito Ulpukka (Ulpu)
ALO0 Lokalahti 11.6.

08 toukokuuta, 2022

Koekausi saatu kunnolla käyntiin ...

Noutajien metsästyskokeet ja myös mejä-kokeet käynnistyivät kuluneella viikolla toden teolla.
Viime suununtaina Kemiönsaarella mejä-kokeessa K.Niiskuneiti (Hilla) jäljesti erinomaisesti kauden avauksessaan VOI1 48p.
Keskiviikkona Porissa pidetyssä mejä-kokeessa K.Quumapoika (Max) jäljesti kolmannen VOI-luokan 1-tuloksen ja voi näin anoa FI JVA titteliä. Samassa kokeessa meidän Kerttu VOI1 49p. ja Lyyli nappasi täydet 50p. 

Eilen la 7.5. meidän Miina (Jummi-Jammin Bollinger) osallistui  Pirjon ohjaamana ensimmäiseen WT-kokeeseen Kemiönsaarella. Suoritukset olivat aivan erinomaisia, viideltä rastilta huimat 97 pistettä (max 100p). Sijoitus oli 30 koiran mittelössä toinen.

(kuvassa Miina ja Pirjo)

 
Tänään 8.5. Eurajoella pidetyssä mejä-kokeessa Kerttu VOI1 50p., Lyyli VOI1 47p. ja K.Niiskuneiti VOI1 44p.

08 huhtikuuta, 2022

Alma ja velipojat 13-v !!

 

Vasemmalta Roope 💙 (Diileri), Alma 💗 (Diiva) ja Taisto 💙 (Diktaattori)

04 huhtikuuta, 2022

Koekausi avattiin Pirkan dameissa !!

 





Pirkan damit käytiin viikonloppuna. Tässä epävirallisessa kokeessa Kennel-sarjassa oli myös Kotilinnun edustus (kuva yllä). Joukkueessa olivat vasemmalta Veera ja Ulpu (K. Aito Ulpukka), Markku ja Sade (K. Aallotar) sekä Nina ja Repe (K. Aither).
Näimme hyviä ja myös vähän "sinne päin" suorituksia. Paljon tuli koirakoille kokemuksia ja hurjasti motivaatiota treeneihin.

Yksilökokeeseen osallistui myös meidän Miina ja Pirjo (kuva oikealla). Pari toimi hyvässä yhteistyössä vaikka Miinan mielestä hakuruutu oli kovin pieni.