01 tammikuuta, 2018

On se Kalle vaan kova poika ...

Taas tarvittiin noutajan monipuolisia metsästysominaisuuksia. Ja onneksi Kallella niitä on.
Eilen, vuoden viimeisenä päivänä Kalle teki taas SRVA-työtä ja suoritti lopuksi hieman harvinaisemman tehtävän; hienon vesinoudon.
Kohde oli tällä kertaa vaan vähän erilainen, nimittäin KAURIS. Mutta hienosti sekin rannalle tulee.
Ja tällä kertaa Kallen suuresta koosta oli varmasti myös hyötyä, vaikka me siitä usein muuten leikkiä lasketaankin 💙



21 joulukuuta, 2017

17 joulukuuta, 2017

29 lokakuuta, 2017

Vähän erilainen jäljestys tänään ...

Aamulla meillä oli aika lailla jännät paikat. Eilen illalla sattui vilisika-kolari ja sitä pääsimme Lyylin kanssa tänään jäljestämään. Sika oli jonkin verran loukkaantunut ja tilanne oli haastava kaikille srva- ryhmässä oleville. Hyvin osaavan ryhmän ja koiran avustuksella sika löytyi metsäsaarekkeesta ja se saatiin lopetettua ammattitaitoisesti.

01 lokakuuta, 2017

Välillä NOMEilua :)


Pomarkussa nomeiltiin eilen ja tänään. Meidän Kerttu (Misty Bay's Hunting Queen) pääsi eilen taippareista hyväksytysti läpi, ja tänään kasvattimme K.Merenneito (Upwards Veni Vidi Vici - K.Helinäkeiju) suoritti emäntänsä kanssa taipparit hyväksytysti.
Paljon Onnea Teija ja Mia 😀
Me käytiin Lyylin kanssa myös alo-luokassa hääräämässä ALO3 tuloksen verran.
Kalle (K.Galant) aloitti lupaavasti myös kokeen, mutta sitten minä itse-moodi tuli päälle, ja tuomari keskeytti kokeen :)

24 syyskuuta, 2017

Tällä kertaa Kotilintulaisia ei nähdä SM-mejän finaalissa ...

SM-mejän karsinta Ilmajolla eilen ei sujunut riittävän hyvin Almalla eikä Kallella. Alma sai suorituksestaan 48 pistettä ja oli kovatasoisessa karsinnassa kahdeksas. Kalle (K. Galant) sai 46 pistettä ja oli tuloksellaan 11. Koirat suorittivat omalla hyvällä tasollaan, mutta pienet virheet maksoivat tällä kertaa finaalipaikan.
Nyt on mejän kausi paketissa ja kokeet käyty. Kausi on ollut hieno ja Kotilinnut ovat saaneet hyviä tuloksia. Kiitos kaikille mukana olleille ja toivotaan kaikille treeni-intoa tulevan kauden koitoksiin. Toivotaan, että saadaan vielä lisää Kotilintulaisia mukaan mukavaan harrastukseen. Unohtamatta tietenkään muitakaan lajeja.

23 syyskuuta, 2017

SM-mejän karsintakoe on alkanut ...

Kotilinnun koirat valmiina Sm-kokeen karsintaan, äiti ja poika, ohjaajat kovin totisia tässä kohtaa :)
Vas. Varsinais-Suomen edustajat K.Galant ja Acke, oik. Satakunnan edustajat K.Diiva ja Ari

19 syyskuuta, 2017

Hellulle hyväksytty suoritus pelastuskoirakokeessa






Hellu (K.Kesäheinä) ja omistajansa Tiina Virtanen suorittivat pelastuskoirien maasto hakukokeessa hyväksytyn suorituksen 😃

Hieno homma, suuret onnittelut 👏

17 syyskuuta, 2017

Noutajien mejän Suomen mestaruus ratkennut ...


Tänään Hailuodossa pidetyssä Noutajien Mejämestaruudessa saatiin uusi mestari. Voiton vei tällä kertaa novascotiannoutaja Tollerbay Banjo Solo (kuvassa toinen vasemmalta) ohjaajanaan Janne Vuorinen tuloksella VOI1 50p. Hyvä Zico ja Janne.
Mutta ei huonosti mennyt Kotilintulaisillakaan: Toinen oli meidän Alma, joka sai myös täydet 50 pistettä. Kolmas oli meidän Lyyli 49 pisteellä, neljäs Iiro (K. Idoli) 48 p. ja viides Nestori (K. Erämies) 48 p.


10 syyskuuta, 2017

Myös Kalle SM:iin !!





Tänään kisailtiin Varsinais-suomen mejän pm-koe Muurlassa. Kalle (K.Galant) teki isäntänsä Acken ohjaamana täydellisen suorituksen - 50 pistettä ja ykkössija 😍

Kallen ja Acken kausi jatkuu sitten kahden viikon päästä Ilmajoella SM-kokeessa.

Loistavaa ...


Ja hymyillähän ei kannata 😉
miten voi olla niin samanlainen ilme koiralla ja isännällä 😂